70- ja 80-luku

Décembre

Vasemmalla: Kotitekoinen aamutakki
kangas:Maija Isola, Muija, 1968
 Oikealla: Pentti Rinta, Mekko
1970-luvun alku

Yrityssaneerauksen jälkeen Armi Ratia halusi saada pientuotteet takaisin Marimekkoon, koska koki ne elintärkeiksi liikkeille. Samaa mieltä oli Ristomatti Ratia. Kun paljastui, että vasemmistoradikaali Marraskuun liike oli uskollisimpia marimekkojen ja –paitojen käyttäjiä, Armi Ratia halusi perustaa hänkin oman vallankumousliikkeensä, Joulukuun liikkeen. Niin tehtiin. Hiukan monimutkaisesta työnimestä La révolution illimitée de décembre tiivistettiin uuden yhtiön nimeksi Décembre Oy. Sen toimialan Armi Ratia luonnosteli seuraavasti:

Kaikkea lain sallimaa liiketoimintaa: munanlämmittäjä, uunikinnas, möhkö, napaharja, postikortit, paperi, saapas, hajut, maut, makuulevyt, loitsut, lannevaate, tiilitehdas, riisinviljely, kalastus ja metsästys, lasi tai metalli.

Ristomatti Ratian lisäksi yritykseen tuli myös hänen sisarensa Eriika. Armi kutsui Décembreä lasten yritykseksi.

Yrityksen ensimmäinen tuote ei ollut järin vallankumouksellinen, mutta myi hyvin. Se oli uusvanha, alun perin Riihimäen Lasin sokerikko, myöhemmin Nuutajärvellä Marimekon valmistuttama mariskooli, joka oli ollut saneerauksen takia vuoden pois tuotannosta. Uudet tuotteet vietiin sananmukaisesti käsistä. Sen jälkeen tulivat tuotantoon muovituotteet, käsipeilit ja tarjotin, joita myytiin erittäin hyvin newyorkilaisessa lahjatavaratalossa ja Englannin Habitat-ketjussa.

Haarlan Marimekko-lautasliina, 1970-luvun alku
Juomalasi: Hilkka Rahikainen, Shablona, 1965
Tarjotin: Hilkka Rahikainen (Décembre) 1969
Kahvikuppi: Unikko
Mariskooli, 1972

Suurin Décembren hitti olivat Trestonin valmistamat muoviset sisustuselementteinä toimineet Palaset-kuutiot. Niille myönnettiin 1973 Pohjoismainen kaluste- muotoilupalkinto. Elementti teki Trestonista vajaassa vuodessa Suomen suurimman huonekaluviejän. Tuotanto kaatui kuitenkin öljykriisin aiheuttamaan raaka-aineen hinnannousuun ja tuotanto oli lopetettava. Elämään sen sijaan jäivät Pikku-palaset.

Salaattikulhot: Ristomatti Ratia, 1960-luvun loppu
Salaattiottimet: Ismo Kajander, 1960-luvun loppu
Pikkupalaset-lipasto: Ristomatti Ratia, 1972
Käsipeili: Hilkka Rahikainen, 1968-69
Tuhkakupit: Melamiini-sarja, 1968

Décembre tuotti myös muovisia melamiini- astioita ja vaateripustimia. Kestävimmän tuoteperheen muodostivat kuitenkin laukut, joiden tuotanto fuusioitiin Marimekkoon yhtiön siirtyessä Amer Oy:n omistukseen 1980-luvulla.

SUURI ÄITI KUOLEE

Marimekon saneerauksen jälkeen yhtiön vienti alkoi vetää uudelleen. Suunnittelijat Pentti Rinta ja Katsuji Wakisaka toivat uusia tuulia vaate- ja kangassuunnitteluun.  1974 Ristomatti Ratia nimitettiin yhtiön luovaksi johtajaksi. Marimekko listautui pörssiin, ja Armi Ratian suuri haave oli toteutunut, joskin se merkitsi toimintakulttuuriin muuttumista ja pankinjohtaja Jaakko Lassilan uudelleen kutsumista yhtiön hallitukseen. 

Vasemmalla: Annika Rimala, Isäntä, 1976
(Peltomies-sarjaa)
kangas: Viiriäinen, Annika Rimala, 1969
Oikealla: Pentti Rinta, Kuski-puku, 1972

Aiemmin vientiä Yhdysvaltoihin hoitaneen Design Researchin kaatumisen jälkeen Marimekko Oy ryhtyi hoitamaan Yhdysvaltojen markkinointia itse Marimekko Inc. –nimikkeellä. 1976 yhtiö teki yhteistyösopimuksen Dan River Inc.:n kanssa. Se merkitsi 600 miljoonan metrin vuotuisen kangastuotannon aloittamista. Osa tästä tuotannosta meni Marimekon vuodevaatteiden painamiseen. Lisenssillä valmistettiin tuotteita Yhdysvaltojen lisäksi Meksikossa ja Tahimaassa. Katsuji Wakisakan 1975 suunnittelema Bo Boo –kuvio kasvoi tuoteperheeksi, josta tuli hyvin suosittu Yhdysvalloissa samoin kuin Annika Rimalan, Gunilla Axénin ja Raymond Waitesin suunnittelemasta Peltomies-kokoelmasta.

Sisustuskankaita Marimekolle suunnittelivat mm Maija Isola, Katsuji Wakisaka ja Fujiwo Ishimoto. Jo vuonna 1976 yli puolet tehtaan kankaista oli klassikkoja, joista vanhimmat olivat olleet tuotannossa yli 20 vuotta. Samoihin aikoihin Marimekko Oy lanseerasi markkinoille valkaisemattoman ajan henkeen soveltuvan maalaispuuvillakokoelmansa. Myös ohuet puuvillalaadut sekä puuvillasatiini tulivat tuotantoon. 

Vasemmalla: Mari Villanen, Hanoma, 1975
kangas: Maija Isola, Käspaikka, 1960
Oikealla: Marja Suna, Villakangasmekko
Luode, 1983

Kiteelle ja Herttoniemeen rakennettiin tehtaat.  Armi Ratia ei ehtinyt koskaan nähdä vuonna 1983 valmistunutta Herttoniemen tehdasta valmiina, sillä hän kuoli 3.10.1979.  Yksi aikakausi Marimekon historiassa oli päättynyt.

Marimekko myydään Amerille

Näkemyserot Armin perillisten Ristomatti ja Anttimatti Ratian sekä Eriika Gummeruksen kesken johtivat siihen, että Marimekko myytiin 1984 Amerille. Aikakausi oli epäedullinen suomalaiselle tekstiiliteollisuudelle: halpatuonti ja italialaiset vaatemerkit valtasivat markkinat. Marimekko yritti vastata huutoon Pekka Talvensaaren miestenpukumallistolla. Näyttävästä markkinoinnista huolimatta se ei myynyt. Marja Sunan neuleet sen sijaan myivät hyvin. Suna suunnitteli myös silkille painetuista kankaista valmistettuja asuja. Niin ikään Pekka Rinta jatkoi vaatesuunnittelua vuosikymmenen lopulle saakka. Klassikot, Vuokko Nurmesniemen Jokapoika-paita ja Annika Rimalan Tasaraita-trikoot säilyivät tuotannossa.

Vasemmalla: Pentti Rinta, Mekko, 1980-luvun loppu
Keskellä: Taideteollisen korkeakoulun suunnittelija, Harjalintu, 1986
Oikealla: Mekko, 1980-luvun loppu

Amerin ajan parhaimmistoa edustivat Fujiwo Ishimoton sisustuskankaat. Muita 1980-luvun suunnittelijoita olivat Markku Piri, Satu Montanari, Heikki Orvola ja Kuutti Lavonen. Kankaita suunnitteli edelleen myös Maija Isola. Amerin aikana Marimekko teki yhteistyötä Taideteollisen korkeakoulun tekstiiliosaston kanssa.

1990-luvun laman syvetessä oli jopa puhetta Marimekon lopettamisesta. Kausi kokonaisuudessaan oli hengetön. Amerin toimitusjohtaja virkkoi 1991:

” Ei Marimekko ole sen pyhempi kuin Amerin muutkaan osat. Usko on ollut pitkämielistä, mutta tämän vuoden aikana sille täytyisi tehdä jotain. Me emme tiedä, miten Marimekkoa saataisiin menemään. Me emme osaa hoitaa sitä.”

LÄHDEKIRJALLISUUTTA

Kuvioissa Marimekko. Toim. Maria Härkäpää, Sami Sykkö, Annukka Arjavirta ja Minna Kemeli-Kutvonen. WSOY, 2012.

Maija Isola. elämä, taide, marimekko. Designmuseo, 2005.

Marimekkoelämää. Väriä, raitaa ja muotoja. Toim. Marianne Aav, Harri Kivilinna ja Eeva Viljanen. Designmuseo, 2011.

Matkalla. Resan. On the Road. Fujiwo Ishimoto 25 vuotta  tekstiili- ja keramiikkataiteilijana. Marimekko, 2001.

Tanttu, Juha, Armi Ratian maailmassa, Tammi 2012.

Vuokko. Vuokko Nurmesniemi – pukuja ja kankaita. Toim. Marianne Aav ja Eeva Viljanen. Designmuseo, 2007.